|
Forum on Mikseri.netin käyttäjien käytössä oleva keskustelualue, jonka
puitteissa he voivat keskustella esimerkiksi musiikin
tekemiseen liittyvistä ongelmista, sivuston toiminnasta, yhteistyökumppaneiden
hankkimisesta, omien projektiensa demoista sekä yleisesti elämää koskevista
kysymyksistä.
Jokainen kirjoittaa tyylillään, mutta tiettyjä suosituksia ja sääntöjä haluamme
erityisesti korostaa. Jokaisen kirjoittelijan olisi ehkä ennenkaikkea syytä
muistaa, että JÄRJEN KÄYTTÖ ON SALLITTUA. Myös
Netikettiin etukäteen
tutustuminen on suotavaa (linkistä aukeaa Elisan laatima Netiketti uuteen ikkunaan).
Jokainen lähetetty viesti tulee lähettää oikealle aihealueelle. Jos siis olet
aikeissa keskustella
Michael Jacksonin uusimmasta singlestä, lähetät kirjoituksesi Musiikki-
aihealueelle. Jos taas olet juuri saanut valmiiksi uuden EP:n ja haluat
mainostaa sitä, vaikuta Demot-aihealueella.
Forumin puolella tulee käyttäytyä kaikin puolin asiallisesti, eikä esimerkiksi
katuslangin viljeleminen kirjoituksissa ole kovinkaan viisasta. Myös
kaikenlainen täysin
idioottimainen käytös mukaanlukien floodaus, ISOILLA KIRJAIMILLA KIRJOITTAMINEN
ja oman musiikkinsa väärällä aihealueella mainostaminen on kiellettyä.
Vähemmistöjen, eri ryhmien
tai organisaatioiden sekä muiden käyttäjien aiheeton solvaaminen on ehdottomasti
kielletty. Huutomerkkien tai muiden välimerkkien liikakäyttö (!!1) ja sopimaton
kielenkäyttö ovat myös tekoja, joista tulee huomautettavaa.
Mikäli käyttäjä säännöistä ja varoituksista huolimatta harjoittaa jotain
edellämainituista asioista, tullaan hänen käyttäjäoikeutensa poistamaan.
Ennen uuden viestiketjun aloittamista kirjoittajan olisi syytä tarkastaa, onko
juuri viime aikoina käyty keskustelua samasta aiheesta.
Jos käyttäjä tekee uuden viestiketjun, jonka aihetta on juuri käsitelty, tullaan
viestiketju poistamaan.
Uutta viestiketjua perustettaessa tulee käyttäjän muistaa myös se seikka, että
viestiketjun nimen tulee ehdottomasti vastata sen sisältöä. Väärinkäytöksistä
varoitetaan ensisijaisesti mutta mikäli minkäänlaista muutosta käyttäjän
toiminnassa ei tapahdu, tullaan tämän käyttöoikeudet poistamaan väliaikaisesti
tai pysyvästi forumin osalta.
|